Matkalla kotiin

Mika yrittää unohtaa puutuneen selkänsä ja keskittää ajatuksensa edellisenä syksynä perheen kanssa vietettyyn aurinkolomaan. Lämpimät ajatukset valtaavat mielen ja rentouttava aaltojen liplatus kuuluu jo melkein korvissa asti. Loiskis! Vastaan tuleva rekka palauttaa ajatukset nopeasti tähän hetkeen ja pyyhkijät huitoivat tuulilasilla kuin viimeistä päivää. Pitänee taas keskittyä ajamiseen. Pimeydessä vesisateen keskellä valtatietä ajaessa, Mika kuitenkin päättää, että tuollainen loma olisi koettava uudestaan. Heti kun tilipussi tulee, niin äkkilähtö varataan. Eihän tästä pimeydestä muuten eroon pääse.

Ajomatkaa on kertynyt tälle päivälle jo yli 300 kilometria. Mikan silmiä väsyttää ja tuntuu siltä, että auton valot katoavat kokonaan märkään asfalttiin. Kyltissä lukee Seinäjoki 18 km. Pian päästään sentään taas hetkeksi ihmisten ilmoille. Hetkeen ei asutusta ole juurikaan näkynyt. Ja vaikka näkyisikin, niin ihmiset pysyttelevät visusti sisätiloissa television äärellä. Kukapa tässä kelissä nyt ulkona viihtyisi?

Mikan mielen valtaa kaipuu ja ikävä. Taas on kulunut kaksi viikkoa siitä, kun hän sai viimeksi olla rakkaidensa kanssa. Tuleehan siinä jo ikävä vaimoa ja erityisesti 5-vuotiaita kaksospoikia. Skypen välityksellä on taas tullut yhteyttä pidettyä, mutta ei se karkoita ikävää yhtä tehokkaasti kuin kasvokkain näkeminen. Voi kunpa sitä voisi olla heidän luonaan jo nyt, varmaan juuri nyt oltaisiin iltapalalla. Pienet ja arkiset asiat ovat Mikan mielestä parhaita. Kuten poikien nukkumaan laittaminen ja sen päälle urheiluruudun katsominen. Onneksi pian saa taas olla hetken rauhassa kotosalla ja puuhailla asioita oman perheen kanssa. Reissuhommissa kun on vastapainona pitkät vapaat rankan työputken päälle.

"Yksi pulla ja kuppi kahvia, kiitos." Mika istahtaa huoltamon kahvilan pöytään ja alkaa selailla iltapäivälehteä. Välillä oli pysähdyttävä tankkaamaan, ettei menovesi loppuisi kesken matkan. Samalla pitää tankata vähän kuljettajaakin. Olisi tosin ehkä ollut järkevämpää ottaa joku ruisleipä pullan sijasta. Jos vaikka vahingossa pääsisi rantakuntoon tulevaa lomaa ajatellen. No, mennään nyt tällä erää pullalla kun kerran on pitkä työviikkokin päätöksessään.

Mika kiihdyttää rampista takaisin valtatielle. Tuulilasiin ropisee suuria sadepisaroita, kun Mikan sininen BMW porhaltaa halki lakeuksien. Vettä on tiellä sen verran, että kaasua pitää käyttää harkiten. Ihan satasta ei uskalla ajaa, koska vesiliirron vaara on olemassa, vaikka renkaat ovatkin hyvät. Kun nyt vaan ei hirvi sattuisi samalle reitille. Näkyvyys on niin heikko, että hirven näkisi vain juuri ennen törmäystä. Yhtäkkiä Mikan valtaa sama ahdistava tunne, kuin pari vuotta sitten hänen törmätessään matkallaan peuraan saman näköisessä paikassa. Mitään ei ollut tehtävissä ja peurakin menetti rytäkässä henkensä. Onneksi omalta puolelta selvittiin vain peltivaurioilla. Suuren hirven kanssa tilanne olisikin ollut kokonaan toinen.

Sateen mustaksi maalaama tie kulkee halki peltojen ja silloin tällöin kauempana näkyy talojen rykelmiä, mutta pääasiassa tietä reunustavat pelkät pellot ja peltojen reunassa olevat satunnaiset ladot. Katuvaloista ei ole tietoakaan. Nautitaan nyt tästä avarasta maisemasta, huonommaksi se muuttuu kun päästään seuraavalle metsäisemmälle osuudelle. Mieleen palaavat muistot autokoulun penkiltä. Ihan kauheasti eivät opit menneet perille niillä luennoilla. Lähinnä opetukselle vain hymähdeltiin. Nuorena sitä ei tajunnut, miten tärkeää oli opetella ajotaitoja, esimerkiksi juurikin tätä pimeällä ajoa. Silloin halusi vain kortin nopeasti taskuun ja päästä kaupungille ajelemaan.

Olo on raukea. On rentouttavaa loikoilla rantapeitolla ja tuntea polttava hiekka selkänsä alla. Aurinko lämmittää. Vaikka yrittää pitää silmät suljettuina, auringon säteet tunkeutuvat pienestäkin rakosesta verkkokalvoille. Jostakin kaukaa kantautuu musiikkia. Tööt! Ohittava auton äänitorvi herättää Mikan takaisin tähän hetkeen ja hän säpsähtää kauhistuneena hereille. Mika huomaa hetkeksi ummistaneensa silmiään ja auton siirtyneen jo aavistuksen verran vastaantulijan kaistalle. Tämä alkaa jo olemaan vaarallista touhua. Huh. Nyt on heti pysähdyttävä pientareelle jaloittelemaan ja ottamaan happea, ettei tapahdu mitään pahempaa. Mika tietää kokemuksesta, että mikäli ajoa vielä jatkaa, niin nukahtaa pian rattiin uudelleen.

"Moikka, oli pakko soittaa kun meinaa väkisin mennä silmät kiinni kesken ajon.", kommentoi Mika vaimolleen puhelimen välityksellä. "Voi Mika, et saisi ajaa väsyneenä, pysähdy heti ottamaan kuppi kahvia.", vaimo huokaa huolestuneena. "Pysähdyin jo jaloittelemaan ja pitänee vielä se kahvikin hakea, kunhan seuraava asema osuu kohdille.", Mika toteaa. "Joo ja otakin oikein iso kuppi. Täällä jo kovin iskää odotellaan kotiin.", vaimo sanoo naurahtaen. Taustalta kuuluu poikien ääntä. "No sepä mukava kuulla, lähden heti ajelemaan siihen suuntaan. Olokin virkistyi heti. Nähdään suunnilleen tunnin päästä.", Mika kuittaa.

Bemari ampaisee taas liikkeelle. Sadekin taukoaa. Olisi se kamalaa jos vahingossa oikeasti nukkuisi rattiin ja jotain pahaa tapahtuisi. Kukahan siitä veisi perheelle tiedon ja miten he asiaan suhtautuisivat? Olisi hirveää jos ei enää koskaan näkisi poikia ja saisi seurata heidän varttumistaan. Mika yrittää kääntää ajatustaan positiivisemmille urille, eikä enää maalaile lisää piruja seinille. Jotenkin tuollaiset tapahtumat vaan pysäyttävät ja laittavat miettimään. Ja ehkä hyvä niin. Nyt Mika voi todeta, että asiat ovat tosi hyvin. Täytyy olla vain tyytyväinen.

Viimeinkin Mikan auto kaartaa tutulle kotikadulle. Jo kymmenen vuotta on tullut täyteen tässä osoitteessa ja hyvin on viihdytty. Mika parkkeeraa autonsa paikalleen autokatokseen. Verhot heiluvat jo sisällä. Pojat ovat vielä hereillä, vaikka kello on jo yli yhdeksän. Eivät ole näköjään malttaneet mennä nukkumaan. Mika avaa ulko-oven ja astuu eteiseen. Vastaan tulvii tuoreiden sämpylöiden tuoksu, oikein vesi herahtaa kielelle. Lapset juoksevat kiljuen vastaan ja roikkuvat kilpaa Mikan lahkeissa. Kummallakin on paljon kerrottavaa. Mika saa vaimoltaan hymyn ja lopulta tämäkin kapsahtaa samaan rytäkkään Mikan kaulaan. Perheen terrierikään ei malta pysyä tilanteesta erossa, vaan kiertää kehää porukan ympärillä villisti haukkuen. Mikäs siinä on miehellä ollessa. On mahtavaa olla taas kotona.

Lokakuu

Syksy on täällä taas. Taivas täynnä pilviä ja piha vaahteran lehtiä. Pakko kai lähteä ulos niitä haravoimaan ennen kuin sade tulee. Tai tuuli, joka puhaltaa ne suoraan naapurin pihaan tämän iloksi. Siitähän se taas riemastuisi. Olettaa tietenkin, että nyt hommat hoidetaan kun enemmän kotosalla ollaan. Mutta ei se ihan niinkään mene. Aikaa kuluu muihinkin asioihin. Välillä tuntuu siltä, että mitään ei saa valmiiksi. On niin paljon kaikkea kalenterissa ja levätäkin pitää välillä. Lapsia pitää myös autella arjen askareissa, kun ovat niin kiireisiä töidensä ja jälkikasvun harrastusten kanssa.

Lehdet olisi kyllä syytä haravoida pian, koska ensi viikolle on varattuna risteily Tallinnaan kera ystäväpariskunnan. Olisi sitten pihat kunnossa kun sieltä kotiudutaan. Koskahan Sirkka palaa sieltä ruokakaupasta? Ehkä hommat rullaisivat paremmin kahdella haravalla. Ollaan yhdessä vähän mietitty, että kyllä tällainen omakotitalo isoine pihoineen on turhan suuri meille kahdelle. Voisi ehkä muuttaa johonkin helpompaan sitten kun tätä ei enää jaksa hoitaa. Onkohan ulkona kylmä? Farkuilla ei varmaan tarkene. Täytyy katsella kaapista lämpimämpää päälle. Ei kai tässä niin kova kiire ole, etteikö kupillista kahvia ehtisi juomaan ennen urakkaa? Kaivan hyllystä Elviksen vinyylin ja laitan sen levysoittimeen. Napsautan kahvinkeittimen päälle ja väsään voileivän.

Vanha rakkaus

Mitä helvettiä mä taas meinaan? Kaikki oli niin hyvin ja yhtäkkiä asiat muuttui. Että voi tapahtuu nopeesti. Nyt kun miettii, niin kuvat eteni ihan ku hidastetusti. Miks en silti kyennyt toimimaan? Ei vaan pystyny. Ei olis pitäny ollenkaan lähtee käymään siä kämpillä. Olis vaan jääny kotiin katteleen töllöstä ohjelmaa tai menny nukkuun. Jos Sami ei olis soittanu mua sinne, niin kaikki olis toisin. Tai no vitut. Ei se sen syy oo, ite mä omaa elämääni ohjaan. Aina ei ihan vaan tunnu siltä. Just, Sara näköjään soittaa. Nyt ei pysty puhuun. Mitähän sekin sanois jos tietäis? Hajois varmaan täysin. Näppään luurin kiinni, alkaa kuitenkin pommittaan. Haluun nyt olla hetken yksin.

Tässä sitä istutaan, perse peltiä vasten. Autojen muodostama kulkue on kaunis näin syyspimeellä kun niiden valot heijastaa kaupungilta. Ihan ku joku valkonen vana usvaa, mikä liikkuu hiljaa eteenpäin talojen välissä. Siitä sais komeen valokuvan, jos osais kuvata. Äänetkään ei oikein kuulu näin korkeelle. Ihan pientä huminaa vaan. Kengänpohjiin tarttunut kosteus kerääntyy päättäväisesti yhteen ja pisarat putoilevat alas yksi kerrallaan. Seuraan niiden matkaa. Olo on vähän sumee, mut ei tosiaankaan oo roinan ansiota. Yhdet pikku vedot vaan, eikä tuntunu miltään. Paitsi paskalta. Yli kolme vuotta puhtaana ja tässä tulos, hienosti hoidettu. Miten voi ihminen olla näin heikko ja pettää taas kaikkien luottamuksen? Luulin et tää olis jo ohi, mut sama paska alkaa aina vaan uudestaan. Ja se todellakin alkaa. Ei enää jaksais. Kaivan taskusta askin ja sytytän röökin. Kiskon pari kertaa kunnolla henkeen. Olo helpottaa. Nojaan eteenpäin ja irrotan otteen.

Erilaiset repliikit

Kuvitellaan onnettomuustilanne, jossa auto on törmännyt mopoautoon. Sen kuljettaja,

nuori tyttö, on kuljetettu jo sairaalaan, samoin autoa ajanut keski-ikäinen mies. Poliisi kyselee tapahtuman kulkua. Alla on lueteltu silminnäkijät.

Heistä valitaan kolme mieleistä ja kirjoitetaan jokaiselta repliikki, jossa valittu henkilö kuvaa, miten on tapauksen nähnyt. Otetaan huomioon valitun henkilön ikä, ammatti ja asuinpaikka, sillä nuori näkee eri tavalla kuin vanha, koulutusta saanut käyttää erilaista sanastoa kuin kouluja käymätön, kaupunkilainen puhuu toisin kuin maalla asuva. Kannattaa muistaa, että ihmisillä on kummallisia asenteita

ja että he hyvin mielellään tuovat itseään ja yhteiskunnallista asemaansa esille. Voidaan käyttää karrikointia.

Älä kirjoita repliikkiin, kenen repliikiksi olet sen tarkoittanut, kommentoijat saavat päätellä.

Valitse siis näistä henkilöistä kolme:

- Matematiikan vanhempi lehtori Aksel Yhtälö, 55 v, Pori

- Martta-yhdistyksen rahastonhoitaja Lyydia Killinki, 62 v, Rovaniemi

- Koululainen Anu Aherrus, 14 v, Pori

- Puoluesihteeri Paavo Pamppu, 49 v, Helsinki

- Raittiuslautakunnan puheenjohtaja Inkeri Viinanen, 58 v Äänekoski

- Eläkeläinen Eufrosyne Reumanen, 81 v Kullaa (Ulvila)

- Esikoululainen Jussi Tumppi, 6 v Pori

- Pienviljelijä Ryynäri Turpeinen, 52 v Luvia

- Kampaamoharjoittelija Katri Kutri, 19 v Tampere

- Rappioalkoholisti Kalle Kulaus, n. 50 v, ei vakituista asuinpaikkaa

- Kapteeni Yrjö Kotkanen, 34 v Naantali

- Koulupsykologi Oili Ongelmainen, 32 v Turku

- Omakustannerunoilija Aapo Aamurusko , 23 v Vantaa

- Jääkiekkoilija Lasse Lätkä, 22 v Pori

Harjoituksen tarkoitus: Harjoitellaan repliikkien kirjoittamista.

"Siis kiireessä tos olin ite ajelees keskustaan parturiin ja huomasin ku sen tytön mopoauto suhahti aika vauhtii oikeelta mun Audin eteen. Tuli varmaan tost koululta, näytti yläasteikäseltä. No ei mitään, siin se sit körötteli mun edessä sen mitä tommonen koppi ny kulkee. Yhtäkkii tualt kolmion takaa pamahti ton äijän Focus täysillä sitä kylkeen. Iha järjetön rysäys, ajattelin et nyt kävi kyl pahasti ja pysähdyin heti auttamaan. Ei se Ford-kuski varmaan kattonu yhtään mitä ympärillä tapahtuu ku päästeli vaa menemään. Tai sitte koodaili luurilla tai jotai. Täytyy kyl sanoo et itelläkin siin pyöri vähä hommat mieles, mut onneks mul hoksottimet pelaa aika ripeesti ja helposti siin ehti pysäyttämään. No, näitä sattuu. Ihme ku ei käyny ton pahemmi."


"Olin juuri tulossa lounaalta tuolta keskustan suunnasta ja matkalla hotellille. Olen siis täällä Porissa työmatkalla vielä tämän päivän ajan. Satuin paikalle juuri sillä hetkellä, kun tuolta Otavankadulta tulleen herran auto törmäsi tässä risteysalueella tuohon nuoren neidin kuljettamaan mopoautoon. Menin heti auttamaan ja soitin hätäkeskukseen ensin nähtyäni kuljettajien olevan kunnossa. Myös tämä Audia kuljettanut asiallinen nuorimies pysähtyi tilanteeseen minua auttamaan ja ohjaamaan muuta liikennettä pois onnettomuusalueelta. Mopoauto ajoi tästä Gallen-Kallelankatua pitkin tuonne lännen suuntaan, henkilöauton yllättäessä nuoren kuljettajan kärkikolmion takaa. Näin tilanteen erittäin selkeästi, joten olen varma tapahtumien kulusta. Todennäköistä on, että tapahtuma-aikaan matalalta paistanut aurinko saattoi häikäistä henkilöauton kuljettajaa. Kerrassaan ikävä yhteensattuma, sekä myös varoittava esimerkki siitä miksi kuntien liikennesuunnitteluun tulisi panostaa enemmän resursseja. Toivottavasti uhrit selviävät pelkällä säikähdyksellä. Kaiken kaikkiaan oli ilo todeta, että pelastustoimen työskentely oli tilanteessa todella ammattitaitoista ja ripeää."


"Oltii just pyöräilees kotiin syömään ja katottii yhtä siistii mustaa mopoautoo, mitä ajo semmone tyttö. Sit pian kuulu kauhee pamaus ja ihmeteltii et mikä se oikein oli? Lähdettii nopeesti kattomaa ja siä oliki jo ambulanssi ja paloauto paikal. Siä oli paljo porukkaa. Iha vierestä ei uskallettu mennä kattomaan, ku meille on opetettu et ei saa mennä häiritsemään. Näin kun se tyttö nostettii sinne ambulanssiin. Ei kai sitä sattunu pahasti? Se mopoauto oli siä ihan romuna ja joku toinenki valkonen auto siä oli. En yhtään tiä kuka sitä oli ajanu."

Pieni tarina porilaisuudesta

Kokemäenjoen varrella sijaitsee kunta nimeltä Pori. Joidenkin mielestä paikka on aivan mukiinmenevä ja sopivan idyllinen, kun taas toiset haluavat elämäänsä enemmän kulttuuria ja ihmisvilinää. Seppo Kaunismaa ei todellakaan kuulunut jälkimmäiseen ihmisryhmään. Hän oli asunut Porissa koko ikänsä ja viihtynyt kaupungissa erittäin hyvin. Pois häntä ei Porista saanut. Ei ainakaan vapaaehtoisesti. Tämän päätöksen vahvistamiseksi Seppo oli joskus illan pikkutunneilla paikallisessa yökerhossa vannonut ystävilleen valan, ettei Porista aikoisi koskaan poistua. Tuona iltana Arttu Wiskari oli esiintynyt kyseisessä juottolassa paikallisille musiikin ystäville ja koska Seppo oli Artun suuri fani, oli hän luonnollisesti onnistuneen konsertin jälkimainingeissa iloisella tuulella. Kaverit eivät pitäneet väitöstä Sepon tuntien ollenkaan mahdottomana, mutta periaatteesta asiasta oli lyötävä pieni vetokin. Olihan elämä pitkä aika ja sen aikana saattaisi sattua monenlaista. Seppo lupasi, että mikäli hän loppuelämänsä aikana Porista poistuisi, niin hän pesisi seuraavan vuoden ajan jokaisen kaverinsa auton kiiltäväksi aina näiden niin halutessa. Seppo ei todellakaan ollut pesuhommien suuri ystävä, vaikka autonasentaja koulutukseltaan olikin. Niitä hommia Seppo ei ollut tehnyt päivääkään. Sen sijaan hän työskenteli paikallisen pankin talkkarina. Sepon oma Samara oli pesty viimeksi arviolta viitisen vuotta sitten. 79-vuosimallisen auton värikin oli tänä aikana ehtinyt muuttua kirkkaan keltaisesta ruskeaksi.

Sepon kaikki ystävät olivat samanlaisia kuin hän; Porissa asuvia, työssä käyviä ja saman ikäisiä parisuhteesta vapaalla jalalla olevia miehiä. Osa ystävistä oli eronnut, mutta suurin osa ei ollut varmasti milloinkaan vastakkaista sukupuolta silmiin katsonut. Myös Seppo oli elänyt koko elämänsä sinkkuna. Tietenkin naiset kiinnostivat Seppoa, mutta ujon luonteensa vuoksi hän ei aloitetta kyennyt tekemään. Ja jos nainen häntä sattui lähestymään, siirtyi Seppo kohteliaasti hieman sivummalle. Kerran Seppo jopa päätyi juoksemaan karkuun häneltä reittiohjeita kysymään tullutta naishenkilöä. Tuolloin aika ei vaan kerrassaan ollut sopiva rupattelulle ja Seppo päätyikin syömään luumuja läheisen talon sisäpihalle. Tällä hetkellä Sepon ystäväpiirin ainoat naiskontaktit syntyivät television välityksellä lauantaisin, jolloin koko porukka kerääntyi Sepon yksiöön katselemaan Viidakon Tähtiä. Normaalisti melko hiljainen porukka vaikeni täysin ohjelman alettua. Vasta sen loputtua miehet uskaltautuivat hievahtamaan tuoleistaan vessaan tai parvekkeelle tupakalle, miten kukakin. Jokaisen kaveruksen elämä näytti ohjelman jälkeen taas asteen verran valoisammalta ja ohjelman annista uskaltauduttiin mielipiteitäkin vaihtamaan.

Seppo seurasi tiiviisti paikallista urheilua. Jalkapallo ei nykyään suoraan sanottuna kovinkaan häävillä tasolla ollut, mutta siitä huolimatta sitäkin seurattiin. Porin Ässät oli Sepolle pyhä asia. Hän oli seurannut joukkueen menestystä pikkupojasta asti. Välillä voittoja oli tullut, välillä ei. Seppo oli kuitenkin kaikesta huolimatta ollut aina joukkueelle uskollinen. Kotipeleissä Seppo kävi aina. Sellaista tautia ei ollut, etteikö häntä katsomoon olisi saanut. Vieraspelejä Seppo seurasi radion välityksellä.

Eräänä maaliskuisena perjantaina Sepon elämä kuitenkin kääntyi päälaelleen. Seppo oli tuttuun tapaansa Isomäen jäähallin seisomakatsossa ja Ässien peli täydessä tohinassa. Seppo osoitti suosiotaan maalitilanteissa maltillisesti, mutta suurella tunteella. Tilanteeseen 4-1 johtanut maali oli kuitenkin jo sellainen yllätys, että Seppo päätyi karjahtamaan suureen ääneen. Tämä kiinnitti hänen edessään seisoneen naishenkilön huomion. Luonnollisesti, koska Seppo oli juuri tullut karjaisseeksi kunnianosoituksensa suoraan tämän oikeaan korvaan. Sepon yllätykseksi nainen ei ollutkaan hänelle vihainen, vaan hymyili Sepolle kauniisti. Jari Korpisalon pelipaitaan sonnustautunut nainen kääntyi kohti Seppoa. Seppo halusi paeta. Hän ei kuitenkaan pystynyt siihen, koska väkijoukko oli ympäröinyt hänet liian tehokkaasti. Kaiken kukkuraksi tämä nainen halusi jutella hänen kanssaan. Pakon sanelemana Seppo ei muuta voinut. Paljoa Seppo ei todellakaan tilanteessa suutaan aukonut. Mutta kuunnella hän osasi ja sitä selvästi arvostettiin. Seppo oli häkeltynyt naisen kauneudesta ja siitä, miten taidokkaasti tämä Millaksi esittäytynyt nainen kertoili hänelle Porin Ässien pelitaktiikoista. Voittopelin viimeisillä minuuteilla Milla kysyi Sepolta, josko tämä haluaisi lähteä hänen kanssaan katsomaan Ässien seuraavaa peliä Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan. Seppo vastasi heti myöntävästi. Ympäröivä maailma tuntui kadonneen porilaismiehen ympäriltä ja sanat vain tulivat suusta. Seposta tuntui erilaiselta kuin koskaan aikaisemmin. Vatsaa väänsi ja hieman huimasikin, mutta se ei nyt haitannut. Tilanteen hurmoksessa Seppo ei edes ehtinyt huomioimaan sitä seikkaa, että seuraava Porin Ässien peli oli Hämeenlinnassa. Seuraavan vuoden ajan Sepon ystävät ajelivat kiiltävillä autoilla.